Repoveden kansallispuisto täytti 10 vuotta

Eilen, keskiviikkona 10.4.2013, oli Repoveden kansallispuiston 10-vuotisen taipaleen kunniaksi järjestetty juhlaseminaari Kuusankoskella. Seminaarissa kuultiin kaksi esitelmää kansallispuistostamme.

Esitelmissä lähestyttiin Repovettä erisuunnilta. Kuulimme ensin mielenkiintoisen esitelmän ”Ihminen Repovedellä kivikaudelta tähän päivään”. Argelogi, FT Teemu Mökkönen, kertoi tutkimuksiin pohjautuvana Repoveden ja lähiseudun asukkaista. Kuulimme esihistoriallisesta viljelystä, jota oli tehty Repoveden alueella jo  noin 2500 vuotta ekr. Tuon Katajajärven löydöksen jälkeen on tehty uusia erittäin mielenkiintoisia löydöksiä.

Teemu kertoi meille kuulijoille, että Pohjois-Jaalasta Huhdasjärveltä on löytynyt heidän tutkimuksissa vielä vanhempia merkkejä viljelystä. Nämä löydöksen muuttavat käsityksemme historiasta. Huhdasjärvellä on viljelty tattaria ja ohraa jo noin 5500 vuotta ennen ajanlaskumme alkua. Tämä on vanhin löydös Suomessa. Kymiyhtiön satavuotissäätiön avustama tutkimus ja aihe on niin mielenkiintoinen, että Teemu Mökkönen yhdessä dosentti Teija Aleniuksen kanssa tulevat kertomaan asiasta Verlaan yleisötilaisuuteen 24.4. klo 17. Lisää tästä tilaisuudesta löytyy Kouvolan kaupungin tapahtuma-sivulta.

Jännittävä riippusilta Lapinsalmen yliToinen esitelmä käsitteli nykyaikaa ja matkailua. Projektipäällikkö Heli Saari (MEK Outdoors Finland II-hanke) kertoi, miten luontoa voi käyttää matkailukohteena luonnon arvoja kunnioittaen. Kansallispuiston matkailuun hän kehotti miettimään mahdollisuuksia rakentaa ohjelmapalveluja puiston ulkopuolelle sekä kertoman nykyistä tarkemmin pyöräily-, vaellus- ja melontareiteistä. Lisäksi hän totesi tutkimuksiin perustuen, että Keski-Eurooppalainen ja suomalainenkin matkaaja tekee mielellään lyhyitä 3-4 tuntia kestäviä luontomatkoja, mutta haluaa retken päätteeksi syödä hyvin ja päästä saunomaan sekä nukkumaan mukavasti lakanoiden väliin.

Nämä tutkimukseen perustuvat tiedot ja Helin kertomukset ovat mielenkiintoisia, koska me olemme juuri näitä asioita tekemässä Repovesikeskuksessa. Me olemme tämän kevään aikana tuotteistaneet jo majoituspalvelut. Repovesikeskuksesta löytyy noin 1000 vuodetta, jossa voi nukkua mukavasti. Maaseudulla niitä on 250. Sauna ja ateriapalvelut ovat myös saatavilla jokaisessa majoituskohteessamme. Majoituspalveluistamme löytyy lisää tietoa nettisivuiltamme.

Seuraavaksi teemme helpommin ymmärrettäväksi ja ostettaviksi ohjelmapalvelutuotteemme. Ohjelmapalvelut ovat tuotteita, jotka useimmiten liitetään yhden tai useamman päivän kokonaisuudeksi. Mukava paketti syntyy kun majoituksen liitetään, opas- ja ohjelmapalveluita sekä ateriapalvelut. Näistä palveluista saadaan helposti kootuksi yrityksille ja ryhmille toimivia kokonaisuuksia on sitten kyseessä virkistäytyminen tai tiimin toisenlainen työrupeama. Tällaiset työrupeamat sopivat hyvin ideointiin, myynti- ja markkinointitiimeille tai yrityksen johtoryhmälle.

Seuraa Facebook-sivuamme , kerromme siellä ensimmäisenä kaikista uutuuksistamme. Käy tykkäämässä!

Repovesikeskus – tiimi

Mainokset

Tietoa kirjoittajasta

Repojotos

Teemalliset opastetut retket, teemalliset kokous- ja tapahtumapäivät. Guided theme excursions, special subject meeting days and happenings.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s