Repovesikeskuksen uudet majoituspalvelut

Perjantaina 5.4. pidetyssä tiedotustilaisuudessa kerrottiin Repovesikeskuksen uusista tuulista. Mukaan on liittynyt kuusi uutta toimijaa, joilla kaikilla on oma erityisosaaminen sekä palvelutarjonta.

Tämän laajennuksen myötä Repovesikeskuksen kautta asiakkaat löytävät entistä monipuolisemmat palvelut. Se on mahdollista toimijoiden resurssien yhdistämisellä.

Lomahuvila, loistopaikka tiimille kokoontua
Lomahuvila, loistopaikka tiimille kokoontua

Nyt on julkaistu kokonaan uusi majoitusosio nettisivuille. Sieltä voi helposti löytää yritykselle, ryhmälle tai perheelle sopivan majoitusvaihtoehdon. Vaihtoehtoja on tällä hetkellä lähes 30 erilaista, joissa on noin 250 vuodepaikkaa. Tämän lisäksi Kouvolan alueelta on valittavana Sokos Hotel Vaakuna Kouvolan ja Verlan Tehdasmuseon mahdollisuudet.

Majoituspalvelujen monipuolisuus merkitsee yrityksille ja ryhmille aivan uusia mahdollisuuksia pitää kokouksia ja virkistystilaisuuksia. Nyt voimme tarjota kokouksiin laadukkaat puitteet yhdistettynä oheispalveluihin, ateriat ja aktiviteetit.

Vierailut Repoveden kansallispuistoon ja Verlan tehdasmuseoon sekä aktiviteetit ja ateriapalvelut ovat nyt saumattomasti liitettävissä kokousohjelmaan, pidettiinpä kokous missä tahansa Repovesikeskuksen majoituspaikassa.

Juhlava sali
Juhlava sali

Oletko miettimässä häitä, syntymäpäiviä, polttareita tai muuta perhejuhlaa? Repovesikeskuksen palveluista löytyy useita ratkaisuja erilaisiin juhlatilaisuuksiin. Esimerkiksi hääjuhliin on kokonaisratkaisuja, jolloin mukana on palvelu musiikista lähtien, löytyy myös oma kappeli.

Me autamme kokemuksellamme yritystä ja ryhmää löytämään tarkoitukseen sopivan paikan ja ohjelman.

Kevään aikana uudistamme nettisivujen ohjelmapalveluosion. Nyt voit jo käydä katsomassa uudistettuja  majoituspalveluita. Käy katsomassa mahdollisuuksia >> 

Mainokset

Repovesikeskus tiedottaa

Repovesikeskuksen yrittäjät pitivät tiedotustilaisuuden Sokos Hotel Vaakuna Kouvolassa perjantaina 5.4. klo 12. Mukana oli yrittäjiä sekä tiedotusvälineiden edustajia. Asia tuntui kiinnostavan kovasti, koska varattu aika, yksi tunti, ei riittänyt. Keskustelua jatkettiin pitkälle ”yliajalle”.

Yrittäjiä radion haastattelussa.
Yrittäjiä radion haastattelussa.

LEHDISTÖTIEDOTE

Repovesikeskus laajenee – yhteistyössä mukana jo kahdeksan matkailualan yritystä

Repoveden alueen matkailupalveluja markkinoivan Repovesikeskuksen toimintaan on liittynyt kuusi uutta yhteistyöyritystä, jo aiemmin mukana olleiden Repojotoksen ja Kuutin Kolon lisäksi Aholan Vierastalo, Kestikartano Aurantola Oy, Matkailutila Sinibell, Oravasalmen Huvilat, Petit Hotel Lomakivi, sekä Kukkulinnan Tupa yhdessä Verlan Makasiinikahvilan ja Keskitalon Maatilaleipomon kanssa. Lisäksi mukana jatkavat aktiivisesti Sokos Hotel Vaakuna Kouvola sekä yhteistyössä Verlan Tehdasmuseo.

Repovesikeskus-ryhmän majoituskapasiteetti on hotellien lisäksi nyt yli 250 vuodepaikkaa. Kokonaisvuodeluku on yli 650, joten nyt on mahdollista palvella isojakin matkailijaryhmiä. 

Repovesikeskus perustettiin viime vuonna vastaamaan Repoveden kansallispuiston ja sen lähialueiden matkailupalvelujen markkinoinnista yhden luukun periaatteella. Keskuksen kautta tavoittaa nyt kattavasti Kouvolan seudun majoitus-, kokous-, ammattiluonto-opas- ja ohjelmapalvelut sekä niihin liittyvät ateriapalvelut. Lisäksi käytössä on suuri vesikalusto, kanootteja, kajakkeja, puuveneitä ja ainutlaatuinen Kettukaleeri.

Mukana oleville yrityksille toiminta tarkoittaa omien resurssien vapautumista asiakaspalveluun omassa yrityksessä sekä kustannustehokkuutta myynnissä ja markkinoinnissa. Asiakastyötä tehdään kiinteässä yhteistyössä muun muassa Kouvolan kaupungin matkailun kanssa. Monen yrityksen tiivis yhteistyö mahdollistaa monipuolisien uusien matkailutuotteiden rakentamisen. Samalla jo olemassa olevat tuotteet saavat uuden muodon ja ovat helpommin ostettavissa.

Yrittäjät ovat vakuuttuneita, että Repovesikeskuksessa nyt luotu toimintamalli ja sitä tukemaan rakennettavat järjestelmät parantavat asiakaspalvelua, tavoitettavuutta sekä lisäävät alueen mielenkiintoa matkailu- ja kokouskohteena.

Metsähallituksen sopimusyrityksen Repojotoksen Paula Niskala kertoo Repovesikeskuksen toiminnan noudattavan kaikkialla Repoveden kansallispuiston tapaan kestävän luontomatkailun periaatteita. Periaatteiden toteutumista auttaa ohjattu ja opastettu liikkuminen luonnossa. Repoveden alueen suosio matkailukohteena on jatkuvasti kasvanut. Kansallispuistossa oli viime vuonna yli 80 000 käyntiä (Metsähallitus).

Sokos Hotel Vaakuna ja Repovesikeskus

Sokos Hotel Vaakuna, Kouvola ja Repovesikeskus yhteistyöhön

Repovesikeskus ja Sokos Hotel Vaakuna, Kouvola solmivat yhteistyösopimuksen luonto- ja ohjelmapalveluiden liittämiseksi Sokos Hotel Vaakunan palvelutarjontaan Kouvolassa.

Hotellipäällikkö Anna-Liisa Termonen ja Paula Niskala Repovesikeskuksesta vahvistivat yhteistyösopimuksen.

Tehty yhteistyösopimus on merkittävä niin Repovesikeskukselle kuin Sokos Hotel Vaakunallekin. Yhteistyön avulla voidaan Kouvolassa nyt tarjota hotelliasiakkaille mahdollisuus vaivattomasti vierailla Repoveden kansallispuistossa sekä maailman-perintökohteessa Verlassa.

”Tämä yhteistyö tukee hyvin Repovesikeskuksen toiminta-ajatusta, jossa asiakas saa yhdeltä luukulta kaikki tarvitsemansa palvelut. Nyt on myös ensimmäisen kerran kesäaikana säännölliset retket niin Verlaan kuin Repoveden kansallispuistoonkin”, toteaa Paula Niskala Repovesikeskuksesta.

”Sokos Hotel Vaakunalle yhteistyö tarjoaa monipuolisen mahdollisuuden palvelutarjonnan laajentamiseen. Uskon Repovesikeskuksen tarjoamien retkeilymahdollisuuksien lisäävän Kouvolan houkuttelevuutta niin vapaa-ajan kuin yritysmatkustajan näkökulmasta. Repovesikeskuksen tarjoamat palvelut täydentävät loistavasti Sokos Hotel Vaakunan palvelutarjontaa. Uskon vahvasti luontomatkailun tulevaisuuteen ja haluamme olla mukana kehittämässä tätä tukevia palveluita. Tulevana kesänä panostamme erityisesti kohteen saavutettavuuteen. Patikkaretkeen voidaan tarvittaessa yhdistää edestakainen kuljetus hotellilta Repovedelle”, kertoo Sokos Hotel Vaakuna Kouvolan hotellipäällikkö Anna-Liisa Termonen.

Uusien yhteisten palveluiden esittely aloitettiin Kongressi 2012 messuilla Finlandiatalolla huhtikuussa. Palveluissa on yhdistetty hotelli-, kuljetus- ja opas- sekä ohjelmapalvelut. Kesän 2012 Repoveden kansallispuistoon suunnattuja hotelli-retkipaketteja voi ostaa ja tilata helposti palveluna hotellin nettisivuilta.

Metsähallituksen Repoveden kansallispuiston sopimusyritysten Kuutin Kolon, Myrskytuuli Oy:n ja Repojotoksen maaliskuun alussa käynnistämä Repovesikeskus on tämän yhteistyösopimuksen myötä saanut merkittävän lisän palvelutarjontaan.

Repovesikeskus jatkaa neuvotteluja usean muun tahon kanssa. Tavoitteena on helpottaa asiakkaan ostotoimintoja palvelujen tuotteistamisella sekä kokoamalla Kouvolan alueen matkailualan toimijoita yhteen.

Lisätietoja:

Repovesikeskus
Paula Niskala
Puh 044 781 7411
paula.niskala@repojotos.fi
www.repovesikeskus.fi
Sokos Hotel Vaakuna, Kouvola
Anna-Liisa Termonen
Puh 05 828 8507
anna-liisa.termonen@sok.fi
www.sokoshotels.fi

Repovesikeskuksen palvelut laajenevat

Oravasalmen Huvilat liittyi Repovesikeskus toimijoihin

Repovesikeskus ja Oravasalmen Huvilat solmivat yhteistyösopimuksen palveluiden tarjoamisesta molempien osapuolien toimesta.

Tehty yhteistyösopimus merkitsee Repovesikeskukselle majoitus- ja palvelutuotevaihtoehtojen monipuolistumista. Oravasalmen Huviloiden tasokkaat loma-asunnot saavat puolestaan Repovesikeskuksen kautta asiakkailleen opas- ja ohjelmapalveluja sekä yhdistetyn myyntikanavan.

”Yhteistyö Oravasalmen Huviloiden kanssa antaa meille mahdollisuuden tarjota etenkin yritysasiakkaiden työtiimeille rauhallisen työympäristön yhdistettynä viihtyisään asumiseen. Lisäksi voimme liittää palveluun helposti erilaisia aktiviteetteja. Oravasalmen Huviloiden keskeinen sijainti lähellä Repoveden kansallispuistoa ja maailmanperintökohdetta Verlaa tuo oman mausteensa asiaan”, toteaa Paula Niskala Repovesikeskuksesta.

Oravasalmen Huviloiden omistajat Timo Nakko ja Kirsi Poikolainen toteavat pienen toimijan ongelmat, johon nyt Repovesikeskuksen kautta saadaan apua. ”Yhteistyön kautta saamme kipeästi kaipaamamme apua palveluidemme myyntiin ja markkinointiin kiireisimmän lomakauden ulkopuolelle. Samalla voimme tarjota asiakkaillemme erilaisia ohjelmapalveluja. Tämä edesauttaa viihtymistä ja mahdollisesti pidentää viipymää sekä saa asiakkaan palaamaan luoksemme.” ”Nyt voimme tuotteistaa palveluitamme monipuolisesti. Palvelut tulevat kiinnostavimmiksi ja helpommaksi ostaa”, toteaa puolestaan huvilaemäntä Mervi Lahtinen.

Oravasalmen Huvilat vuokraavat laadukkaita loma-asuntoja ja aitoa savusaunaa Siikakoskella, Kouvolassa. Loma-asuntoalue on Suolajärvellä muutaman kilometrin päässä Verlan kylästä.

Metsähallituksen Repoveden kansallispuiston sopimusyritysten Kuutin Kolon, Myrskytuuli Oy:n ja Repojotoksen maaliskuun alussa käynnistämä Repovesikeskus on tämän yhteistyösopimuksen myötä saanut mielenkiintoisen uuden vaihtoehdon yhteiseen palvelutarjontaan.

Repovesikeskus jatkaa edelleen neuvotteluja usean muun tahon kanssa. Tavoitteena on helpottaa asiakkaan ostotoimintoja palvelujen tuotteistamisella sekä kokoamalla Kouvolan alueen matkailualan toimijoita yhteen.

Lisätietoja:

RepovesikeskusPaula Niskala

Puh 044 781 7411

paula.niskala@repojotos.fi

www.repovesikeskus.fi

Oravasalmen HuvilatKirsi Poikolainen

Puh 040 576 5545

info@oravasalmi.com

www.oravasalmi.com

Repoveden kansallispuistoon uusi palvelukeskus

Lehdistötiedote Repovesikeskuksen julkistamistilaisuudessa: Retki 2012 Messut Helsinki Messukeskus, 3.päivä maalikuuta 2012

Repoveden kansallispuistoon uusi palvelukeskus

 

Metsähallituksen Repoveden kansallispuiston sopimusyritykset Kuutin Kolo, Myrskytuuli Oy ja Repojotos käynnistivät yhteisen palvelun, Repoveden kansallispuiston opas- ja ohjelmapalvelukeskuksen:  Repovesikeskus.

Repovesikeskuksella on valmiudet tarjota kaikki alueen matkailupalvelut samalta luukulta.  Repovesikeskuksen kautta tavoittaa ammattiluonto-opas-, ohjelma- ja ateriapalvelut sekä alueen laajimman ja kattavimman vesikaluston, kuten kanootit, kirkkoveneet ja ainutlaatuisen Kettukaleerin.

Perustajayrittäjät kutsuvat myös muut Repoveden alueen palveluyrittäjät mukaan yhteistyöhön. Neuvottelut ovat jo käynnistyneet muutamien yrityksien kanssa.

Repovesikeskuksen ryhmien vastaanottopisteenä on Hillosensalmen asema, joka on aiemmin toiminut Metsähallituksen Repoveden kansallispuiston luontotupana. Vastaanottopisteestä ryhmä voidaan kuljettaa mm. vesitse suoraan kansallispuiston ytimeen.

Hillosensalmen aseman lisäksi Repovesikeskuksen palveluita tuotetaan Kuutin Kolossa Vuohijärven rannalla, Aarnikotkan Metsäkämpällä kansallispuiston sisällä, Verlassa ja Jaalassa.

Yrittäjät ovat vakuuttuneita, että Repoveden kansallispuiston valitseminen Suomen Vuoden  2012 retkikohteeksi kasvattaa retkeilijöiden kiinnostusta alueen palveluja kohtaan. Matkailupalveluja 25 vuotta alueella tuottanut Kuutin Kolon Juhani Outinen vahvistaa, että asiakkaiden kiinnostus on lisääntynyt.

Repovesikeskus parantaa asiakaspalvelua, kun kaiken tarvittavan saa yhdellä puhelinsoitolla tai verkkoyhteydellä. Samalla se helpottaa meidän yrittäjien työtä, kun suuri osa esimerkiksi varauspalveluista hoidetaan keskitetysti, Outinen sanoo.

Opaspalveluista vastaava Repojotoksen luonto-opas ja melontaohjaaja Paula Niskala korostaa ohjattujen palveluiden edistävän luontoa säästävää matkailua. Hän on toiminut aiemmin Metsähallituksen luonto-oppaana Repoveden kansallispuistossa. Kun puiston kävijämäärät kasvavat ja ryhmien määrä lisääntyy, Repovesikeskus parantaa mahdollisuuksia edistää kestävää luontomatkailua, Paula Niskala sanoo.

Myrskytuuli Oy:n ohjelmapalveluihin kuuluvat mm. kiipeily ja laskeutuminen Olhavan kallion kiipeilyseinällä. Timo Toivonen Myrskytuuli Oy:stä toteaa tämän yritysten välisen yhteistyön olevan välttämätön. Se parantaa alueen ohjatun luontomatkailun profiilia ja tavoitettavuutta.

Kouvolan ja Mäntyharjun alueella sijaitsevan Repoveden kansallispuiston alueella retkeili viime vuonna noin 80 000 kävijää. Repovesikeskuksen palvelut löytää verkkosivustolta www.repovesikeskus.fi

Lisätietoja Repovesikeskuksesta ja toiminnasta:

REPOVESIKESKUS

Puh 044 781 7411

info@repovesikeskus.fi

www.repovesikeskus.fi

 

Kuutin Kolo

Juhani Outinen

Puh 0400 551 530

jussi.outinen@kuutinkolo.fi

www.kuutinkolo.fi

Myrskytuuli Oy

Timo Toivonen

Puh 040 505 0764

seikkailu@myrskytuuli.net

www.myrskytuuli.net

 

Repojotos

Paula Niskala

Puh 044 539 1515

paula.niskala@repojotos.fi

www.repojotos.fi